Tämä osio hakee sisältönsä useista kirjoista ja uusista tutkimuksista integratiivisissa syöpähoidossa. Yksityiskohtainen lähdeluettelo löytyy sivun pohjalta.
Integratiivinen hoito pyrkii tukemaan perinteistä syövän hoitoa ottamalla huomioon hoidon kaikki eri ulottuvuudet: fyysiset, psyykkis-henkiset ja sosiaaliset.
Integratiivisen syövänhoidon keskeiset tekijät
Elämäntapa
Neljä elämäntapaan kohdistuvaa toimintaa ovat ratkaisevia syöpäriskin vähentämiseksi: tupakoinnin lopettaminen, BMI alle 30, liikuntaa 3-5 tuntia viikossa tai useammin ja terveellinen ruokavalio. Kun kaikki neljä elämäntapatekijää otettiin huomioon, syöpävaara väheni 36 prosenttia eurooppalaisessa syöpätutkimuksessa (Ford, 2009). Block (2009) havaitsi, että heidän integratiivisessa syöpäkeskuksessa, jossa kiinnitettiin huomiota ravitsemukseen, ravintolisiin, liikuntaan ja psykologisiin interventioihin, potilailla, joilla oli levinnyt rintasyöpä, oli kaksinkertainen selviytymismahdollisuus verrattaessa tutkimusryhmiin kirjallisuudessa. Syöpäkeskuksessa selviytyminen oli keskimäärin 38 kuukautta, kun vastaavissa muissa ryhmissä se oli 12-24 kuukautta.
Liikunta
Liikunta on tärkeässä asemassa syövän ehkäisemisessä kontrolloimalla painoa, lisäämällä lihasvoimaa ja parantamalla vastustuskykyä sekä pitämällä mielialaa ylhäällä. Syöpähoidon aikana ja sen jälkeen liikunta voi edistää mielialaa, lisätä voimaa, helpottaa painonhallintaa, lisätä toimintakykyä, immuniteettia, yleistä terveyttä ja hyvinvointia, selviytymistä, vähentää uudelleen sairastumista ja takaa paremman elämänlaadun. Schwartz kuvaa Cancer Fitness (2004) -kirjassaan, että liikunta edesauttaa syövänhoidon onnistumista, ylläpitää tai lisää heidän elinvoimaa, ovat vähemmän väsyneitä ja vähentää lihasheikkoutta, mahdollistaa paremman tasapainon ja vähentää sairastumista uudestaan. Joogalla ja voimaperäisellä, säännöllisellä liikunnalla on merkittäviä hyötyvaikutuksia syöpäpotilaan mielialaan (Saeed, 2010).
Ravinto
Ruokavaliot, joissa on paljon vihanneksia, kalaa, tuoreita elintarvikkeita, hedelmiä ja oliiviöljyä (Välimeren ruokavalio) vähentävät monien syöpien riskiä (Schwingshackl, 2016). Ruoat, joilla on korkea kuitupitoisuus, voivat vähentää syöpää. Malmön Diet and Cancer kohorttitutkimuksessa rintasyövän riski väheni, kun kuitupitoisten elintarvikkeiden saanti lisääntyi.
Alkoholin ja syöpäriskin välillä on kiistanalaisia tutkimustuloksia. Alkoholin nauttiminen primaarivaiheessa (ennen syövän diagnoosin saamista) ja vähentyneet folaattipitoisuudet, liittyivät lisääntyneeseen sairausriskiin (Kushi, 2012). Sekundaarisessa ennaltaehkäisyssä (syöpädiagnoosin jälkeen) vähäisestä tai kohtalaisesta alkoholin käytöstä ei näytä koituvan lisääntynyttä riskiä tai kuolleisuuden lisääntymistä. Alkoholi kohtuullisessa määrin voi olla jopa hyödyllistä, mutta tässä on paljon yksilökohtaista vaihtelua. Alkoholilla on sekä riskinsä että etunsa.
Runsas sokerinsaanti lisää insuliinipitoisuuksia ja sillä voi olla haitallisia vaikutuksia aineenvaihduntaan, mikä vuorostaan edistää syöpäsolujen kasvua. Sokeri sisältää myös paljon ylimääräistä energiaa (joskus myös ravintoa enemmän sisältävä ruoka jää nauttimatta), mikä lisää lihavuutta. Suuri sokerin saanti fruktoosia paljon sisältävän maissisiirapin, sokerin, hunajan ja melassin muodossa ei ole suositeltavaa. Terveellinen dieetti on ketogeeninen ruokavalio (Allen, 2014; Branco, 2016).
Monityydyttymättömät rasvahapot ovat omega-3- ja omega-6-rasvahappoja. Suurina määrinä, ja erityisesti hydratussa muodossa (lisätäkseen hyllyaikaa) voi auringonkukka-, värisaflori-, soija-, seesami- ja maissiöljyt lisätä tulehdustilaa elimistössä. Omega-3-rasvahapot (eikosapentaeenihappo [EPA] ja dokosaheksaeenihappo [DHA]) ovat anti-inflammatorisia ja niitä sisältävät kalaöljy, pellavaöljy ja saksanpähkinäöljy. Omega-3-rasvahappoja on rasvaisissa kaloissa (kuten lohi, sardiini, makrilli), saksanpähkinöissä, vihreissä lehtivihanneksissa ja pellavaöljyssä. VITAL-tutkimus osoitti, että kalaöljy vähentää duktaalisen mutta ei lobulaarisen rintasyövän riskiä. Biondo (2008) totesi, että omega-3-rasvahapot voivat tehostaa kemoterapian vaikutuksia. Kalaöljyn käyttö on heti lopetettava, jos verenvuotoa esiintyy tai olet matkalla operaatioon, koska on laajalti raportoitu, että kalaöljyllä on hidastava vaikutus verihiutaleiden tarttuvuuteen veren hyytymisessä. Ole erityisen varovainen, jos otat muita antikoagulantteja.
Monityydyttymättömiä rasvahappoja, kuten öljyhappoa (omega-9-rasvahappo) löytyy oliiviöljyssä, avokadossa, hassel- ja cashewpähkinöissä. Ne voivat auttaa hillitsemään tiettyjen syöpäsolujen kasvua. Syö pähkinöitä ja käytä oliiviöljyä ruoanlaittoon ja salaattikastikkeena.
Vihreä tee sisältää polyfenoleja, jotka luonnollisella tavalla estävät aromataaseja (tärkeä rintasyövässä). Vihreää teetä voi nauttia yli kolme kupillista päivässä ja se tutkitusti vähentää rintasyövän uusiutumisriskiä 27 prosentilla, mutta ei ole johdonmukaisesti havaittu vaikutusta muihin syöpämuotoihin (Ogunleye, 2010).
Pellavansiemenet, joita tavallisesti käytetään jauheena tai öljynä, sisältävät runsaasti fytoestrogeeneja ja alfa-linoleenihappoa. Tällä on suojaava vaikutus vähentäessään kehon tulehdusta ja siten vähentäen syöpäsolujen kasvua.
Hedelmissä ja vihanneksissa on paljon antioksidantteja ja ne voivat vähentää syöpäkasvua. Hedelmien ja vihannesten karotenoidit voivat suurina määrinä vähentää invasiivisen rintasyövän riskiä premenopausaalisilla naisilla. Antioksidantit ruoan muodossa ovat turvallisempia kuin suurina määrinä ravintolisinä nautittuna. Ruoan muodossa antioksidantit hyödynnetään paremmin, saadaan synergistisistä vaikutuksista nauttia ja ne imeytyvät paremmin elimistöön.
Lääkkeiden tapaan vaikuttavat sienet, joilla on anti-inflammatorisia ja immunostimulatorisia vaikutuksia, ovat esim. maitake (Grifola frondosa), shiitake (Lentinus edodes), reishi (Ganoderma lucidum) ja silkkivyökääpä (Trametes versicolor). Lindequist (2005) osoitti, että sienillä on myös lukuisia muita ominaisuuksia, kuten sienten kasvun estäminen kehossa, ne ovat antibakteerisia, antiviraaleja ja toimivat kasvaimia vastaan.
Yrtit ja ravintolisät voivat olla hyödyllisiä terveyden edistämisessä. Jotkut näistä vastustavat syövän kasvua tai lisäävät immuniteettia, ja jotkut ovat hyviä lieventämään perinteisen syöpähoidon haittavaikutuksia. On tärkeää tarkastella tiettyjen kasvi- ja ravintolisäaineiden välistä vuorovaikutusta kemoterapiaan ja sädehoitoon. Sädehoidon vaikutus voi vähentyä ja joissakin tapauksissa lisätä kemoterapian toksisuutta. Suurina määrinä nautittuna antioksidantit voivat ainakin teoriassa häiritä sädehoitoa ja kemoterapiaa neutraloimalla vapaiden radikaalien muodostumista, prosessi joka on välttämätön näiden solumyrkkyjen toiminnan kannalta.
D-vitamiinin puutetta on yleisesti, etenkin kroonisissa tai akuuteissa sairaustiloissa ja henkilöillä, jotka elävät pohjoisella pallonpuoliskolla. D-vitamiini on tärkeä immuniteetin kannalta ja sillä on syöpää estävä vaikutus. D-vitamiinia käytetään mieluusti D3-vitamiinina (kolekalsiferoli). D3-vitamiinia muodostuu myös iholla, kun vitamiinin esiaste 7-dehydrokolesteroli altistuu ultravioletti B -valolle. Kalsidioli muunnetaan munuaisissa 1,25-dihydroksivitamiini D:ksi (kalsitrioli), aktiiviseksi metaboliitiksi. Kalsitrioli estää merkittävästi syöpäsolujen kasvua erityisesti rinta-, paksusuolen-, eturauhas- ja munasarjakudoksessa (Meyer, 2004).
Ajatuksia nykyaikaisesta syövän hoidosta
Moderni tutkimus on osoittanut, etteivät kasvainten kasvu ja muuttuminen pahanlaatuisiksi ole seurausta pelkästään syöpäsolujen geneettisistä muutoksista vaan, että myös kehon mikroympäristö voi osaltaan edistää kasvainten kehittymistä. Mikorympäristö vaikuttaa syöpäsolujen kykyyn ottaa ravintoa, synnyttää verisuonia (angiogeneesi) ja aiheuttaa tulehduksia sekä niiden kykyyn heikentää solusidonnaista immuniteettia. Kasvainten mikroympäristö on suurelta osin vastuussa siitä, alkavatko syöpäsolut kasvaa vai eivät. Keholla on koko joukko puolustusmekanismeja (esimerkiksi immuunijärjestelmä), jotka voivat estää syöpää kasvamasta. Nämä puolustusmekanismit vahvistuvat, jos valitsemme terveellisen elämäntavan, joka pitää sisällään muun muassa oikean ruokavalion. liikunnan, stressinhallinnan ja hyvät sosiaaliset verkostot, ja jos onnistumme välttämään ympäristömme saasteita, kuten tupakka, alkoholi ja muut myrkyt.
Syöpätutkimus pyrkii kartoittamaan syöpäsolujen olemassaoloa edistäviä vaiheita. Kun nämä vaiheet tunnetaan, voidaan kehittää lääkkeitä, jotka pysäyttävät ne, jolloin syöpäsolut tuhoutuvat tai palautuvat terveeseen tilaan. Tehokas syöpähoito heikentää syöpäsolujen ympäristöä vahvistamalla kehon omia puolustusmekanismeja. Tutkimus osoittaa, että elämäntavan ja käytöksen muutos voi vahvistaa puolustusmekanismeja ja sillä tavoin vaikuttaa syövänhoidon tuloksiin.
Tämän terveysajattelun mukaan me taistellessamme sairautta vastaan samalla edistämme ja vahvistamme terveyttämme. Näin meillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan terveyteemme.
Voit itse vaikuttaa syövän kasvuun!
Mullistava elämäntapojen muutos, joka kohdistuu ravintoon, liikuntaan, tunne-elämään ja elinympäristöön, yhdistyneenä järkkymättömään elämänhaluun tukee syöpähoitoja ja voi jopa ratkaista, jääkö sairastunut henkiin vai ei. Nämä yhdessä vaikuttavat voimat ovat hyvin vahvoja. On todella aivan mahdollista, että voit itse ratkaista oman tervehtymisesi tai saavuttaa korkeamman elämänlaadun jäljellä olevana elinaikanasi ja pidentääkin tuota aikaa! Sinun ei tarvitse tuntea voimattomuutta tilanteestasi. Voit vaikuttaa siihen itse! Uusi tieto osoittaa, että voit tehokkaasti iskeä syövän heikoimpiin kohtiin tavoilla, jotka sinä itse hallitset parhaiten. Nämä keinot ovat läsnä arkipäivässäsi ja ne liittyvät ravintoon, liikuntaan, tunne-elämään ja elämänasenteeseen. Voit pyrkiä elämään, joka on vapaa sekä voimattomuuden tunteen aiheuttamasta stressistä että ympäristön myrkyistä.
Ehdoton edellytys tämän taistelun voittamiseksi on tieto syövän olemuksesta ja siitä, miksi sairastumme syöpään. Vain tiedon ja tiedostamisen kautta voit pohjustaa vastahyökkäystä ja vahvistaa kehosi luonnollisia puolustusmekanismeja edessäsi olevana muutosten aikana.
Lähdeluettelo
Kirjat
– Loo May. Integrative medicine for children. Saunders, 2009
– Micozzi Marc S. Complementary and integrative medicine in cancer care and prevention : foundations and evidence-based interventions. Springer Publishing Company, 2007
– Rakel David. Integrative Medicine. Elsevier, 2017
– Servan-Schreiber David. Anticancer : a new way of life. Penguin Books Ltd., 2008
– Schwartz AL. Cancer Fitness: Exercise Programs for Patients and Survivors. Simon and Schuster; 2004
– Wisneski Leonard A & Anderson Lucy. The Scientific Basis of Integrative Medicine. CRC Press, 2009
Tieteelliset tutkimukset
– Allen BG, Bhatia SK, Anderson CM, Eichenberger-Gilmore JM, Sibenaller ZA, Mapuskar KA, Schoenfeld JD, Buatti JM, Spitz DR, Fath MA. Ketogenic diets as an adjuvant cancer therapy: History and potential mechanism. Redox Biol. 2014;2:963-70. doi: 10.1016/j.redox.2014.08.002. Epub 2014 Aug 7.
– Ben-Arye E, Doweck I, Schiff E, Samuels N. Exploring an Integrative Patient-Tailored Complementary Medicine Approach for Chemotherapy-Induced Taste Disorders. Explore (NY). 2018 Apr 22. pii: S1550-8307(17)30249-5. doi: 10.1016/j.explore.2017.09.012. [Epub ahead of print]
– Biondo PD, Brindley DN, Sawyer MB, Field CJ. The potential for treatment with dietary long-chain polyunsaturated n-3 fatty acids during chemotherapy. J Nutr Biochem. 2008;19:787–796.
– Block K, Gyllenhaal C, Tripathy D, Freels S, Mead MN, Block PB, Steinmann WC, Newman RA, Shoham J. Survival impact of integrative cancer care in advanced metastatic breast cancer. Breast J. 2009;15:357–366.
– Brasky TM, Lampe JW, Potter JD, Patterson RE, White E. Specialty supplements and breast cancer risk in the VITamins And Lifestyle (VITAL) cohort. Cancer Epidemiol Biomarkers Prev. 2010;19:1696–1708. 2009:9216
– Ford ES, Bergmann MM, Kröger J, Schienkiewitz A, Weikert C, Boeing H. Healthy living is the best revenge: findings from the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition–Potsdam Study. Arch Intern Med. 2009;169:1355–1362.
– Frenkel M, Sapire K. Complementary and Integrative Medicine in Hematologic Malignancies: Questions and Challenges. Curr Oncol Rep. 2017 Oct 14;19(12):79. doi: 10.1007/s11912-017-0635-0.
– Hack CC, Antoniadis S, Hackl J, Langemann H, Schwitulla J, Fasching PA, Beckmann MW, Theuser AK. Breast cancer patients’ satisfaction with individual therapy goals and treatment in a standardized integrative medicine consultancy service. Arch Gynecol Obstet. 2018 Jul;298(1):147-156. doi: 10.1007/s00404-018-4779-4. Epub 2018 Apr 27.
– Hunter J, Ussher J, Parton C, Kellett A, Smith C, Delaney G, Oyston E. Australian integrative oncology services: a mixed-method study exploring the views of cancer survivors. BMC Complement Altern Med. 2018 May 9;18(1):153. doi: 10.1186/s12906-018-2209-6.
– Kushi LH, Doyle C, McCullough M, Rock CL, Demark-Wahnefried W, Bandera EV, Gapstur S, Patel AV, Andrews K, Gansler T; American Cancer Society 2010 Nutrition and Physical Activity Guidelines Advisory Committee. American Cancer Society Guidelines on nutrition and physical activity for cancer prevention: reducing the risk of cancer with healthy food choices and physical activity. CA Cancer J Clin. 2012 Jan-Feb;62(1):30-67. doi: 10.3322/caac.20140.
– Lindequist U, Niedermeyer TH, Jülich WD. The pharmacological potential of mushrooms. Evid Based Complement Alternat Med. 2005;2:285–299.
– Ling CQ, Fan J, Lin HS, Shen F, Xu ZY, Lin LZ, Qin SK, Zhou WP, Zhai XF, Li B, Zhou QH; Chinese Integrative Therapy of Primary Liver Cancer Working Group. Clinical practice guidelines for the treatment of primary liver cancer with integrative traditional Chinese and Western medicine. J Integr Med. 2018 May 17. pii: S2095-4964(18)30060-8. doi: 10.1016/j.joim.2018.05.002. [Epub ahead of print]
– Lyman GH, Greenlee H, Bohlke K, Bao T, DeMichele AM, Deng GE, Fouladbakhsh JM, Gil B, Hershman DL, Mansfield S, Mussallem DM, Mustian KM, Price E, Rafte S, Cohen L. Integrative Therapies During and After Breast Cancer Treatment: ASCO Endorsement of the SIO Clinical Practice Guideline. J Clin Oncol. 2018 Jun 11:JCO2018792721. doi: 10.1200/JCO.2018.79.2721. [Epub ahead of print]
– Meyer C. Scientists probe role of vitamin D. JAMA. 2004;292:1416–1418.
– Ogunleye AA, Xue F, Michels KB. Green tea consumption and breast cancer risk or recurrence: a meta-analysis. Breast Cancer Res Treat. 2010;119:477–484.
– Rossi P, Difrancia R, Quagliariello V, Savino E, Tralongo P, Randazzo CL, Berretta M. B-glucans from Grifola frondosa and Ganoderma lucidum in breast cancer: an example of complementary and integrative medicine. Oncotarget. 2018 May 15;9(37):24837-24856. doi: 10.18632/oncotarget.24984. eCollection 2018 May 15.
– Saeed SA, Antonacci DJ, Bloch RM. Exercise, yoga and meditation for depressive and anxiety disorders. Am Fam Physician. 2010;81:981–986.
– Schwingshackl L, Hoffmann G. Does a Mediterranean-Type Diet Reduce Cancer Risk? Curr Nutr Rep. 2016;5:9-17. Epub 2015 Sep 23.
– Sonestedt E, Borgquist S, Ericson U, Gullberg B, Landberg G, Olsson H, Wirfält E. Plant foods and oestrogen receptor alpha and beta-defined breast cancer: observations from the Malmö Diet and Cancer cohort. Carcinogenesis. 2008;29: 2203–2209.
Internet linkit
Anti-Cancer Strategies & Healthy Living for All
How do you build your very own personal Integrative cancer treatment programme?
12 foods to fight cancer
CANCER: Increasing Your Odds for Survival
MD Anderson Cancer Center
Osher Center for Integrative Medicine
VIDEO: Natural Defenses in Preventing and Treating Cancer
3,361 näyttökertaa